perjantai 25. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua ja rauhallista uutta vuotta!


Hyvää Joulua ja rauhallista uutta vuotta 2010!

Soi hiljaa joulunkellot,
ne juhla julistaa.
Lumi peittää metsät, pellot,
hohtaa valkeana maa.
On joulujuhlan aika,
on aika lahjojen.
Kaiken yllä outo on taika
kaikuu laulu lapsosten.
Ja tuikkii tähdet taivaan,
kuin tarinaa kertoen taas;
niin hyvä, lämmin on mieli-
on jälleen rauha maas.

-

Kaikille rauhallista ja toivottavasti valkoista joulunviettoa sekä turvallista ja riemuisaa uutta vuotta!

Ensivuonna uudet kujeet ja hurja luku; 2010. Tuntuu niin sci-filtä.

torstai 17. joulukuuta 2009

Testipostaus ja blogin säätöä!

Tämä on testipostaus!

Tähän blogiin olisi tarkoitus alkaa keräämään aarteita (ainakin minun mielestäni aarteita), joita olen kirpparikierroksillani löytänyt ja kenties myös arvosteluja kirppareista joihin olen poikennut.

Keräilen kaikenlaista ja välillä kirppareilta sattuu mukaan vähän kaikkea vaatteista ja kulutustavaroista ihan vain heräteostoksiin ja turhuuksiin.

Monilla on harhakuva että kirpputorit ovat kuin rompetoreja tai että niissä myytävät tavarat ovat risoja tai muuten huonoja. Tämä harhaluulo on harmittava, sillä nykyään kirpputorien suosio on jälleen kasvussa (kiitos laman) ja ihmiset ovat oppineet siistimään tavaransa ennen myyntiä, sillä eihän se tavara myy jos on huonossa kunnossa. Poikkeuksiakin kyllä valitettavasti löytyy aina silloin tällöin.

Jos mahdollisesti innostun kirjoittelemaan arvosteluja kirpputoreista joihin olen törmännyt ja joissa olen käynyt, niin käytän seuraavanlaisia perusteita:

- Loogisuus (onko kirppari kuin muuttuva labyrintti jonka läpi pääsemiseksi tarvitaan karttaa?)
- Yleinen siisteys
- Asiakasystävällisyys
- Myyjät (millaisessa kunnossa myyntipöydät ovat? ylihinnoittelua? trokareita?)
- Ensi-/Yleisvaikutelma
- Plussat ja miinukset